ruskeatabby persialainen
Kasvattaja:
Mrs. Patricia Frey, USA
~ 11.05.1989-25.05.1997 ~
 
 *Saara* oli kiltti ja sopeutuvainen kissa, vaikka tulikin meille aikuisiässä. Kiinnostus tästä kissasta alkoi, kun minulle soitti eräs kasvattaja Tampereelta, alkuvuodesta 1990. Hän kertoi, että nyt olisi saatavissa kissa USA:sta. Hän olisi itse ostanut, mutta hänen kissakiintiö oli sillä kertaa täysi.
Hänen kertoman mukaan kissalla hyvä sukutausta.  Kissa oli naamiotaustainen persialainen ja väriltään ruskeatabby. Sain Saarasta ja emosta kuvia sekä sukutaulun, jossa oli taustalla suklaanaamio. Sain uutta verta kasvatusta ajatellen.
         

Studiokuvat © Valokuvaamo Lehti, Salo
 
*Saara* tuli meille n. 10 kk:n ikäisenä. Oli kevättalvella 1990. Hain Saaran Helsinki-Vantaan lentokentältä. Sain viedä Saaran suoraan tuttavalleni "karanteeniin" siksi aikaa, kunnes tarvittavat testit oli otettu ja vastaukset niihin saatu.
Aikaa siihen vierähti muutaman viikon. Testit olivat OK.
Saara oli hyvin "äidillinen" kissa. Tutulla oli samanaikaisesti pennut ja Saara "omi" välillä Tutun pentuja.
Suunnittelin *Saaran ja Onnin* pentuja. Harmi, ettei Saara tykännyt Onnista lainkaan, eikä sietänyt Onnia kiima-aikanakaan.