ruskeatabbynaamio persialainen
~ 18.04.1984-21.07.1991 ~
 
*Rossi* oli tiettävästi ensimmäinen suomessa syntynyt tabbynaamio persialainen.
Rossin tunsivat useat siihen aikaan kissojen parissa touhunneet kasvattajat kuin näyttelyissä kävijätkin. Rossi oli komea senaikainen uros. Rakenne oli massiivinen ja tassut vahvat. Pointit hienot, silmät upean siniset ja suuret. Luonne Rossilla oli ystävällinen ja erittäin kiltti,
todellinen gentlemanni.
          


           *Rossi* - 12. joulukuuta 1985.

*Rossi* asui poikamme huoneessa,
ja olikin "aikapoika merkkaamaan. Leikkauksen jälkeen muutti

tyttäremme luo asumaan, hänen muuttaessaan pois kotoa 1980-
luvun loppupuolella.

       Rossi kastroitiin, ja sen jälkeen virtatieongelmat alkoivat vaivata.
Onneksi ruokinnalla ne vaivat lievittyivät
ja pysyivät jonkin aikaa poissa.
Heinäkuussa -91 vaiva alkoi jälleen ja Rossi vietiin samalle Kissaklinikalle, oli siellä yön yli hoidossa. Seuraavana päivänä kuulimme surusanoman:
Rossia ei saatu enää pelastettua.
                     
                      

 

Rossin pentuja | Näyttely | Sukutaulu