
![]()
![]()
|
Kotisivut kertovat
menneestä ajasta kissojen parissa, vuosien 1978-2003 välillä.
Meillä ei |
|
Harrastan käsitöitä, lähinnä
virkkaamista. Se onkin eräs lempiharrastuksistani. Joitakin asuja, esim. hartiahuiveja, -liivejä, puseroita ja myssyjä olen tehnyt. Virkatut työni ovat menneet lastemme perheille, tuttaville ja työkavereillekin. Suurin töistäni oli kaksi parisängyn-peitettä. Nyttemmin innostuin kutomaan villalapasia ja -sukkia. Pipoja ja kaulahuiveja, kaulureita, sekä pari villaliiviä. Aloitin toukokuussa 2011 virkkaamaan siskolleni 120 cm sänkyyn peitteen ja valmistui elokuun lopulla. |
![]() Sylissäni lapsenlapsi Jouluna 1999. |
Lapsenlapsemme
|
|
Onnittelukortit ovat ennen olleet
"oman käden" töitä, nykyisin tietokoneella.
Aikoinani olen käynyt joitakin vuosia pianotunneilla, joten soittelen omaksi ja "ukkoni" iloksi.
Kissanäyttelyissä käyn vielä silloin tällöin. On mukavaa tavata tuttuja ja
tutustua ihmisiin,
joita on tullut mukaan. Taannoin minulle sanottiin: mitäs jos alkaisit uudestaan... Koskaan ei saisi sanoa "ei koskaan", mutta ei nyt kuitenkaan enää, vaikka välillä mieli tekisikin. Sydämessäni on kuitenkin aina paikka kissalle. Kissatouhun alkamisesta voi lähemmin lukea *Tanhun* sivulta. |
|
Lähteet:
Kissalehdet, valokuvat ja muistiinpanot. |
![]() |